Setämiesten jalanjäljissä: Take a legal U turn

Hello world! Rakkaat lukijat ja tukijat,

Tänään tapaatte uuden ystävän. Se on punainen ja hot mutta vähän hidas (pöljä!). Sen nimi on Hertta. Lisäksi seuraan liittyy kaksi äänekästä daamia: Karen ja Sheila.

San Francisco jäi tänään taakse (tosin ennen sitä tapahtui yhtä ja toista). Alcatraz jäi tällä kertaa näkemättä, sillä ei oltu aivan sananmukaisesti toteltu kehotuksia ja varattu lippuja hyvissä ajoin etukäteen. Päätettiin siis jättää Alcatraz ensi kertaan, sillä sehän on sitä paitsi vain vankila. Lisäksi matkan varrella näkemättä jäi San Jose, Silicon Valley miljonäärinörtteineen (tarkoituksella) ja punapuumetsät (vahingossa). Sen sijaan epävakaan miljonäärin, joka rahoittaa loppureissun, etsinnästä ei olla vielä luovuttu.

Autoemäntä Päivikillä lähti heti aamiaisen jälkeen mopo käsistä, kun lähiapteekissa matkaeväisiin kului 90 dollaria. Aamupäivän puhteena valitimme riistäjähotellissa vielä laskustakin. Jostain syystä sinne oli ilmaantunut ylimääräinen kaksikymppinen, jota ei kuulkaa noin vain veloiteta Ms. Giovion kortilta.

Päästyämme riistäjähotellista oli ensimmäinen etappi autovuokraamo. Sielläkin oli valitettava: Nissan Altima Hybrid nahkapenkeillä ei kelvannut, sillä maltillisen kokoiset matkalaukkumme eivät mahtuneet takakonttiin (ja outletit vielä edessä). Oli pakko saada isompi auto, vaikka sitten hummeri. Nissanin vieressä nökötti harmittoman oloinen punainen kaunotar, jossa oli selvästi isommat säilytystilat, ja autovuokraamon ystävällinen setä tiedusteli, että "would something like this be alright". Ennen kuin menopelin vaihto oli selvä, jouduimme vielä käymään alakerran sales officessa vakuuttelemassa, että olemme nähneet auton. Itse asiassa tämäkään ei vielä riittänyt, vaan sales officen rouva soitti vielä ystävälliselle sedälle varmistaakseen, että "have they really seen the car".

Tästä meidän ja Hertan yhteinen taival sitten alkoi. Neiti herättää freewayllä ansaitsemaansa huomiota. Sieltä meinasimme jo saada latinostalkerin peräämme.

Onko se paloauto? Brittiläinen taksi? Vai ruumisauto?!? Ei, se on Hertta! Huomatkaa astinlauta.

Autovuokraamon ystävällinen setä selosti meille isällisesti Hertan käyttöohjeet. Navigaattoria opeteltaessa olimme selkeästi ennalta-arvattavia, kun setä huudahti osoitteen kuullessaan "you're going shopping!". Ja niinhän me menimme. Tupu johdatti Hertan varmoin ohjausliikkein ulos San Franciscosta kohti Gilroyta. Sinne jäi jokunen dollari.

Hertan mukana matkaan lähti kaksi muuta daamia. Karen, jolla on takakireä ja robottimainen ääni, on jatkuvasti vähän pihalla ja kehottaa tekemään legal U turnin. Lisäksi Karen laskee taukoamatta reittiä uudestaan. Ihme hyypiö. Karenilta hieman harvemmin puheenvuoron saa Sheila, jolla on miellyttävän samettinen ääni. Sheila tuntee kaikki kadut. Toivottavasti jatkossa saamme kuunnella Sheilaa enemmänkin.

Karenin ja Sheilan viitoittamalla tiellä.

Päivän loppumatka taittui setämiesten jalanjäljissä. Saimme nimittäin Suomessa setämiehiltä ylistäviä arvioita Montereysta ja Carmelista. Montereyhin riitti hyvin pikainen visiitti. Tuomio: köyhän miehen Loviisa. Karen oli asiasta samaa mieltä ja huusi jatkuvasti "take a legal U turn as soon as you can".

American Dream. Murkinalla Montereyssa.

Ekat hypyt Tyynellä valtamerellä (ei siis Atlantti).

Hämärä ehti muuttua pimeydeksi ehtiessämme Carmeliin. Pimeän turvin tehty tuomio: liian kallis meille, ehkä kiva 30 vuoden päästä. Carmel saa tosin huomenna vielä uuden mahdollisuuden. Teimme U-käännöksen ja toistaiseksi olemme turvallisen etäisyyden päässä matkan ensimmäisessä sarjamurhaajamotellissa Montereyssa (turvaketju on visusti kiinni).

Sarjamurhaajamotellissa. Jääkaappi, mikro ja iso TV löytyy. Netti ja aamiainen kuuluu hintaan.

Päivän opetukset:
- Muista, että Amerikassa kaikki on suurta. Large on large. Älä ota mitään isoa, edes juomaa.
- Mikä Suomessa on muka suurta, on pientä Amerikassa. Laukut eivät mahdu.
- Suhtaudu varauksella setämiesten matkavinkkeihin.